lauantai 11. tammikuuta 2014

one goal (almost) achieved


Nyt vihdoin julkasen postauksen mikä mun on pitäny tehdä jo pitkään. Nimittäin asiaa aknelääkkeistä jotka sain lokakuussa. Mun iho ei ikinä oo ollu virheetön ja etenkin tänä kesänä se alko vaivaamaan. Kyllä se nyt aikasemminkin, koska mieluummin olisin vaikka ilman meikkiä, mutta huono iho ei näytä mun mielestä terveeltä joten halusin peittää sen mistä tietenkin tulee lisää iho-ongelmia kun tunkee naaman täyteen pakkelia. Etenkin kesällä kun olin töissä miesten keskellä keittiössä, missä kaikki aina heitti läppää siitä miks mulla on niin huono iho, aloin jo ärsyyntyyn :D Kun yli parikymppiset saksalaiset miehet kertoo että "hei sun kannattaa pestä kasvot ja käyttää kasvovettä ja voiteita jnejne" mun reaktio oli että OIKEESTIKKO? en oo kuullukaan aikasemmin, kiitti vinkeistä perkele.
Työskentely 35 asteisessa keittiössä, vähintään  9 tuntia päivässä ei ainakaan helpottanu tilannetta. Olin niiiiiiiin turhautunu mun ihoon, koska se vaikutti koko mun olemukseen kun tiesin että ensimmäisenä ihmiset näkee kaikki epäpuhtaudet ja finnit ja sitten vasta kiinnittää huomion muhun. 
Kuvia kesältä. Kaikissa kuvissa missä mun ihon kunto olis näkyny paremmin mulla oli joku retardi ilme. Näidenkin kuvien julkaiseminen on mulle jo iso juttu, en tiiä miks. Ehkä koska näytän sen puolen mitä en normaalisti haluais ihmisten näkevän ja minkä piilotin meikeillä ja kuvanmuokkauksella.

Kaks pahinta on otettusuunnilleen viikko lääkkeiden aloittamisen jälkeen ja alakulma noin kuukausi sitten. 

Heti seuraavana päivänä sen jälkeen kun olin tullu takaisin Suomeen kävin ihotautilääkärillä Terveystalossa joka päätti määrätä Lymecycline Actavis lääkkeen ja Skinoren emulsiovoiteen - kolmen kuukauden kuuri. Onneks syysloma oli vasta edessä kun aloin syömään lääkkeitä, sillä muuten olisin näyttäny ihan kamalalta koulussa. Heti käytön alussa lääke todellakin alkaa vaikuttaan ja iho on huonoimmillaan kun kaikki epäpuhtaudet puskee läpi. Sain ihon alle tosi kivuliaita epäpuhtauksia tavallaan möykyiksi (en osaa kuvailla hahah) jotka ei kuitenkaan ikinä puhjennu mutta näky selvästi möykkyinä. Kaikki tali mitä ihon alla on ollu ja kaikki epäpuhtaudet joiden olemassaolosta ei ikinä tiennytkään tulee yhtäkkiä esille whiuu.
Pillereitä ja voidetta käytetään siis 2 kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Alussa myös voiteen käyttö oli aika tuskallista, iho kutisi ja voide tuntu muutenkin aluks tosi epämukavalta. Mutta hiljalleen kun epäpuhtaudet ja "möykyt" alko katoamaan, myös voiteen käyttö helpottu. Myös pillereiden käytön alottaminen oli aika hurjaa kun luin pakkausselosteen, sivuvaikutuksina mm. oksentelu, keltatauti, aivopaineen kohoaminen, maksavaurio, suolitulehdus ja pysyvä näön menetys. Ei muuta kun lääkkeet suuhun vaan! 

Tällähetkellä vetelen mun viimeisiä pillereitä ja kuuri loppuu ihan kohta, suunnilleen 10 päivän päästä. Ja mun iho on parantunu huomattavasti! Oon tosi ilonen siitä, tää on yks asia mitä oon halunnu jo pitkään koska huono iho todellakin vaivas. Toki mun iho on edelleenki välillä huonossa kunnossa vaikka syön lääkkeitä ja osittain myös pelottaa mitä tapahtuu lääkkeiden lopettamisen jälkeen, huonontuuko iho taas vai pysyykö se edes semikunnossa. Sen näkee sitten huijui. Aknekin voi uusiutua, mutta toivon parasta!
vaikka ei vieläkään virheetön still I'm happy! Cheers to that!
Tällähetkellä mun iho on varmaan parempi kun koskaan, ilman hirveetä meikkikerrosta ja kuvanmuokkausta ja oon jo kauan ollu ilman meikkivoidetta, pelkän peitepuikon ja puuterin varassa vaikka ennen tuskin olisin ollut! Ensin oikeestaan jännitin että kehtaanko julkaista kuvia omasta huonosta ihostani, mutta sitten aattelin että what the hell, menkööt. Suosittelen että jos iho tuntuu yhtään ongelmalliselta niin kannattaa mennä lääkäriin, ainakin mun murheet on nyt edes vähän kevyempiä hihi
xx rohkaiseva Vergi


Ei kommentteja: